Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Anorakki untuvamakuupussista

Kuva
Olen jo monta vuotta haaveillut tekeväni untuvamakuupussista takin. Viimein sain parhaalta ystävältäni hänen tätinsä makuupussin jolla ei ollut enää käyttöä. Kaapissa se minulla oli noin puolivuotta, koska en saanut ideaa minkälaista takkia olen haluamassa. Mutta sitten minulla tuli tarve anorakkiin. Ja siitä se ajatus sitten lähti. SKL.n Anorakin kaavoista muotoilin sitten talvimallisen anorakin. Ensin täytyi ratkoa kaikki makuupussin saumat auki. Sekä harsin kaikki kaavan osat käsin maakuupussiin, en halunnut että leikatessa kaiki untuvat lentävät pois. Niin ja sehän ei aivan auttanut. Silti ne peijakkaat lensi ulos. Pikku vinkki kannattaa tämä leikkuu vaihe tehdä silloin kun olet yksin kotona ja on aikaa käytetävissä. Muistelen että noita untuvia  leijailli vielä kolme kuukautta sen jälkeen kun anorakki oli vielä valmis.    Tässä on palaset saatu saumuroitua. Käytin siis anorakkiin. makuupussin omaa kangasta, sitten päällisen ja vuorin. Joten se ei todellakaan ole m

Fiinit villahousut

Kuva
Ihan parasta on pakkasella on vetää villahousut jalkaan. Päätin tehdä värikkäät villahousut Nalle langasta. Tarkoituksenani on niitä käyttää pilkkiessä ja muutenkin ne ovat tulossa kovaan käyttöön.. Perus ohjeena käytin Novitan villahousujen ohjetta mutta muuntelin sitä vähäsen. Valmiit kappaleet. Pidän itse siitä, ettei värit ole symmetrisesti kappaleissa. Yllä olevissa kuvissa ompelen saumat yhteen oikealta puolelta. Saan näin siistin sauman. Koska sovelsin ohjetta, vaikka koon piti olla oikea niin empä hoksannut mitata sitä teko vaiheessa. Sovittaessa huomasin, että haara sauma kiristää liikaa. Tein kiilan, ettei ensimmäisen käyttökerran jälkeen sauma ratkea.  Valmiit villahousut Olen erittäin tyytyväinen valmiista housuista. Muutaman kerran päässyt jo käyttämään niitä.